Kesäyö Suorajärvellä. Vedenpintaan alkaa ilmaantua ohutta usvakerrosta. Kuva on otettu kylään vievältä tieltä kello kahden maissa. Liikenne tiellä oli tänä kesäyönä huomattavasti vilkkaampaa kuin käydessäni paikalla edellisen kerran huhtikuisena aamuna (tuolloin yksi auto reilussa tunnissa). Nyt kulkijoina oli Kuusinkijoelta palaavia kalastajia, ja muuan pariskunta sanoi ajelevansa ihan vain maisemia katselemassa. Kuusamo 5.7.2015.
EdellinenPohjoinen maisema 5 -sivulleSeuraava